Rojjaaksen kevätmestaruus Hannu Meriläisen heiniä

Kevätmestari 2019 ja onnellinen uuden pallon omistaja. Vieressä myhäilee Joni.

Rojjaaksen kevätmestaruus, kauden 2018-2019 päättävä kilpailu keilattiin torstaina 16.5.2019 Rauhalahti Bowlingissa. Rauhalahteen oli kisaan kokoontunut lähes kaikki Rojjaaksen kynnelle kykenevät keilaajat tavoittelemaan mestaruuspystiä sekä RB:n lahjoittamaa keilapalloa.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Voisi sanoa, että lahjattomat ne vaan harjoittelevat. Hannu Meriläinen nimittääin palasi pitkältä sairastauolta suoraan kisaan ja heti mestariksi ja uuden keilapallon omistajaksi. Hannu oli tuloksellaan omalla sataluvullaan keilaten ainoana yli 1300 tuloksen 1305. Kakkoseksi tuli 15 pistettä pienemmällä tuloksella Väisäsen Pekka ja kolmanneksi jälleen podiumpaikalle keilannut Tossavaisen Heikki tuloksella 1260. Onnittelut koko kärkikolmikolle toimituksen puolesta.

Täydelliset tulokset löydät kohdasta kilpailutoiminta/kilpailutuloksia 2018-2019/kevätmestaruus.

HR

  • 16.05.2019