Kaj Geselle Rojjaakseen

Kaj Geselle                                               

Kaj Geselle sai ensimmäiset kokemukset keilailusta Myllykoskella jo 1975. Tuolloin avautui myös työsuhde keilahallissa. Tämä mahdollisti aktiivisen harjoittelun ja kilpakeilailun. Jo seuraava vuosi oli merkittävä ja historiallinen. Silloin perustettiin Myllykoskelle keilaseura Bowl Racers. Tuon seuran perustajajäsen Kaj Geselle on. Kun keilaseura täytti merkkivuosia, huomioitiin Kaj seuran viirillä, jossa on merkintä nro 1.

Vaikka Kaj on pitänyt keilailusta taukoa välillä pitkänkin ajan, ei hän ole hyvää harrastustaan unohtanut. Edellisestä kilpailusta on nyt kaksi vuotta. Uusi tuleminen keilailun pariin ja Keilaseura Rojjaakseen on tapahtunut Heikki Tossavaisen myötävaikutuksella. Entisen työkaverin Heikin antama kuva kertoo hyvähenkisestä ja monipuolisesta keilaseurasta, jossa on mukava harrastaa. Tälläista toimintaa Kaj arvostaa.

Rojjaaksessa Kaj on kiinnostunut Torstaiturinoista, johon hän tulee osallistumaan. Myös sarjapelit kiinnostavat, koska ne luovat hyvää kilpailuhenkeä. Kaj osallistui aikanaan Nuorten liittomyllyyn aktiivisesti. Kokemuksia hänellä on SM tason kilpailuista ja valtakunnan sarjoista. Myllykosken Keilailuliiton suurmestaruus jäi vain yhdestä vierasvoitosta kiinni. Kaj muistaa erityisesti onnistumisensa Veljmiesten joukkueessa, jolloin noustiin Seniorien kakkosesta ykkössarjaan. Kisojen keskiarvo oli tuolloin yli 200 pistettä. Nyt Kaj keilaa yli 192 pisteen keskiarvolla. Kaj on edustanut ennen siirtymistään Rojjaakseen neljää eri keilaseuraa.

Kaj Geselle toimii Sakupe Oy:ssä laitoshuoltajana.

  • 07.01.2018